keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Wilbur Smith: Niilin Noita

Nyt tuli kyllä luettua liikaa Wilbur Smithiä peräjälkeen, olo on kuin hammaslääkärin puuduttamalla. Ei juurikaan hymyilytä. Niilin Noita on aika huono kirja; valtavan pitkä, jatkuvasti samoja juonikuvioita jankkaava ja täysin epäuskottava.

Tällä kertaa orja Taita on taikuri; hänelle on jostain kehittynyt taikavoimia. Nuori faaraon jälkeläinen on jälleen kerran juonittelevien vihollisten ja vallankaappaajien kohteena ja joutuu pakenemaan, kunnes vihdoin palaa voitokkaana kasvettuaan aikuiseksi. Taita juonii ja johdattelee tapahtumia enemmän ja vähemmän kulisseissa sekä toisinaan etulinjassa, ja puuttuu tilanteisiin aina, kun vaara äityy liialliseksi.

Mukana on myös nuoren faaraon tosirakkaus joka on, kröhöm, kaunis mutta älykäs. Tarpeetonta kauheuksilla mässäilyä piisaa, samoin kuin todella väsyttäviä seksikohtauksia.

Täyttä tuubaa ja hirveän pitkä. Yksi vitsaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti